Ylös

Ilmalämpöpumpun huolto

Ilmalämpöpumpun huolto on tärkeää, sillä pumppu ja sen suodattimet keräävät sisälleen epäpuhtauksia ja pölyä. Tästä syystä sisäyksikön suodattimet tulisi puhdistaa riittävän usein, jotta sen läpi kulkeva ilmamäärä ei pienennä koneen hyötysuhdetta.

Ilmalämpöpumpun omistaja pystyy itse pitämään huolen sisäyksikön suodattimista ja laitteen ulkopuolisesta siisteydestä. Sopiva suotimien huoltoväli on 2-4 viikkoa. Suotimet on helppo imuroida, ja joissakin malleissa ne on mahdollista jopa irrottaa, jolloin ne voidaan myös pestä.

Ulkoyksikkö on jatkuvasti altis vuodenaikojen muutoksille ja säälle. Silloin tällöin kannattaa tarkistaa, miltä ulkoyksikkö näyttää ja poistaa roskat sen ympäriltä. Talviseen aikaan kannattaa esimerkiksi pitää huoli siitä, ettei laite hautaudu lumeen. Kaikista Mitsubishi Electricin malleista löytyy automaattinen ulkoyksikön sulatus, mutta mikäli lunta kertyy laitteen ympärille paljon, ei laite pysty enää toimimaan halutulla tavalla.

Syksyisin ilmalämpöpumpun riesana taas ovat puista pudonneet lehdet. Ne kannattaa käydä pyyhkäisemässä pois.

Roskia välttääkseen ilmalämpöpumpulle ei tulisi kuitenkaan koskaan rakentaa omatekoista suojusta, sillä ulkoyksikön ilmansaannista on huolehdittava.

Ammattilaisen tekemä ilmalämpöpumpun huolto

Ilmalämpöpumpun tehokkaan toiminnan takaa ammattilaisen tekemä vuosihuolto. Hankintaturvaliike tarjoaa osaavaa ilmalämpöpumpun huoltoa merkistä riippumatta. Tarpeen mukaan laitteelle voidaan suorittaa joko normaali tai laajennettu huolto.

Kummassakin huollossa tarkastetaan

  • laitteen ulkoasu
  • puhaltimien siivet
  • puhalluslämpötila imu- ja puhallusilmasta.

Tämän lisäksi ammattilainen vielä puhdistaa perusteellisesti ilmalämpöpumpun suodattimet, kondenssivesiputken ja sisäyksikön. Ulkokennoston hän puhdistaa ylimääräisistä roskista ja hiekasta imuroimalla.

Laajennetussa huollossa mitataan lisäksi paineet, irrotetaan ja puhdistetaan puhallinsiivet sekä pestään perusteellisesti ulkoyksikön kenno.

Ilmalämpöpumpun vuosittaisella huollolla varmistat, että laitteesi toimii myös jatkossa moitteettomasti ja tuo maksimaalisen energiansäästön.

Ilmalämpöpumpun huollon yhteydessä asiakas saa huollon tarkastuspöytäkirjan, jossa selviää tarkistettavien kohteiden kunto ja korjaustarpeet. Asiakkaan tekemän sopimuksen mukaan Hankintaturvaliike voi myös hoitaa korjaukset.

Ilmalämpöpumpun kylmäkoneen huoltaminen on luvanvaraista, samoin kuin ilmalämpöpumpun asentaminen. Turvatekniikan keskus ylläpitää rekisteriä kylmälaitteiden huoltoon valtuutetuista huoltoliikkeistä joihin Tyrvään Sähkötyö Oy kuuluu, myös huollosta ja asennuksista vastaava henkilökuntamme täyttää kylmäasentajan pätevyysvaatimukset.

Kun ilmalämpöpumpun huolto ei riitä

Ilmalämpöpumpun omistajan kannattaa olla yhteydessä heti ammattilaiseen, mikäli epäilee laitteen toiminnassa olevan vikaa. Maallikko ei saa missään nimessä ryhtyä sitä itse korjaamaan.

Hankintaturvaliikkeistä hankitun tuotteen takuuaika on kolme vuotta: Kompressorin materiaalitakuu on viisi vuotta. Hankintaturvatuotteiden varaosien saatavuustakuu on kymmenen vuotta.

Huollon voit tilata kätevimmin kylmähuollostamme puh 050-3073102

Yhdistävä tekijä