Ylös

Mikä on hankintaturvaliike?

Suomen lämpöpumppumarkkinat, etenkin ilmalämpöpumppumarkkinat, ovat olleet hurjassa kasvussa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Laitteiden myynti suomessa oli 2000-luvun alussa muutama tuhat kappaletta per vuosi, josta myyntivolyymit ovat kasvaneet viime vuoden noin 50 000:n myytyyn laitteistoon.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on toiminnassa jo noin 200 000–300 000 ilmalämpöpumppulaitteistoa. Valtavan myynnin kasvun on mahdollistanut tyytyväiset asiakkaat.

Alan suuri kasvu on valitettavasti houkutellut alalle myös lyhytjänteisesti toimivia yrittäjiä, joiden asennuksien laatu, jälkihoito ja takuuasioiden hoito on jättänyt paljonkin toivomisen varaa. Suuret lupaukset ovat kadonneet yritysten lopettamisten myötä.

Hankintaturvaliike-ketju on pitkään alallla työskennelleiden vakavaraisten alan ammattiliikkeiden perustama ketju. Ketju perustettiin vuonna 2006 ja nyt sillä on noin 45 jäsenliikettä. Ketjun liikkeet ovat kukin omalla paikkakunnallaan pitkään toimineita hyvämaineisia liikkeitä. Kaikki Hankintaturvaliikkeet tarjoavat tuotteiden myynnin lisäksi katselmuksen kohteessa, jolloin oikea laitteisto sekä sen sijoitus suunnitellaan. Luonnollisesti ammattitaitoinen asennuspalvelu ja taattu ja jälkihoito toimivine takuupalveluineen kuuluvat itsestään selvyytenä ketjun liikkeiden palveluun.

Ketjun perustamisesta lähtien ovat toimitettavat ilmalämpöpumput olleet Mitsubishi Electric merkkisiä.
Mitsubishi Electirc on erinomaisella laadullaan noussut Pohjoismaiden myydyimmäksi ilmalämpöpumppumerkiksi. Kaikki ketjun Mitsubishi Electric ilmalämpöpumput tulevat alan suurimmalta maahantuojalta Scanoffice Oy:ltä, joka on 1984 perustettu Pohjoismaiden alan suurin maahantuonti-ja tukkuliike. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli yli 26 milj. euroa ja sen omavaraisuusaste on yli 60 %. Yhtiön luottoluokitus on ollut AAA jo kymmen vuoden ajan.

Suuri valmistaja Mitsubishi Electric (liikevaihto n. 40 mrd. euroa) ja vakavarainen ja ammattitaitoinen maahantuoja yhdessä antavat turvallisen selkänojan myrskysillä ilmalämpöpumppumarkkinoilla. Maahantuojan toimiva varaosapalvelu, tekninen tuki sekä jatkuva koulutus jälleenmyyjäverkolleen mahdollistavat pitkäjänteisen toiminnan, josta myös ketjun asiakkaat hyötyvät turvallisen hankinnan muodossa. Hankkiessaan laitteen Hankintaturvaliikkeestä loppukäyttäjän ei tarvitse pelätä jäävänsä laitteensa kanssa tuuliajolle. Esimerkiksi 10 vuoden varaosien saatavuustakuu Hankintaturvatuotteille takaa loppukäyttäjälle turvallisen investoinnin tuotteen elinkaaren ajaksi.

Kun haluat tehdä hyvän lämpöpumppuinvestoinnin itseäsi turhaan rasittamatta, soita lähimpään Hankintaturvaliikkeeseen, me palvelemme mielellämme!

Hankintaturvaliikkeen tunnistat tästä logosta.

Yhdistävä tekijä